Harrastamisen Suomen malli

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. 

Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.

Koulu ja urheiluseurat yhdessä ovat avainrooleissa, jotta jokaiselle lapselle ja nuorelle voidaan taata mahollisuus harrastamiseen. Harrastustoiminta koulujen iltapäivissä  antaa uusia mahdollisuuksia, innostaa mukaan ja kokeilemaan uutta. Harrastus koululla koulupäivän yhteydessä mahdollistavat yhdenvertaisen harrastamisen, lisäävät lapsille ja nuorille aikaa perheen ja kavereiden kanssa ja vähentävät yksinäisyyttä. 

Liikunnan aluejärjestöt järjestävät

  • Kuntakohtaisia harrastustoiminnan verkosto- ja kehittämistilaisuuksia
  • Lasten Liike -ohjaajakoulutuksia
  • Liikuntaleikkikoulu ohjaajakoulutuksia 
  • Harrastamisen edistäminen - kuntien ja seurojen hallintokoulutus
  • HSM nykytilan kartoitus ja HSM työpaja

Lisätietoja aluejärjestöjen tukipalveluistä Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen.