Vahvistetaan yhdessä ulkoilua ja liikkumista varhaiskasvatuksessa
7.4.2026

Kuusamon kunnan varhaiskasvatuksessa koettiin liikunnan riemua, kun Jekku-jänö vieraili päiväkodeissa osana Liikunnan aluejärjestöjen Liikkuen ja leikkien pihalla - Oivalluksia ulkopedagogiikasta -työpajaa. Jekku-jänö ei tullut vain viihdyttämään, vaan innostamaan lapsia ja aikuisia liikkumaan ja leikkimään sekä oppimaan motorisia taitoja hauskalla tavalla.
Jekku-jänön vierailu oli osa Liikunnan aluejärjestöjen Lisää liikettä -hanketyötä, jossa varhaiskasvatuksen henkilöstöä koulutettiin ulkopedagogiikan menetelmistä. Tavoitteena oli vahvistaa ulkoilun ja liikkumisen roolia varhaiskasvatuksessa. Keskiössä oli niin motoristen perustaitojen kehittyminen monipuolisessa ulkoympäristössä kuin hengästyttävän liikkumisen mahdollistaminen, ja pihaympäristö tarjoaakin lapsille erilaisia mahdollisuuksia monipuoliseen liikkumiseen.
–Varhaiskasvatuksessa vietetään paljon aikaa ulkona, ja ulkoympäristö tarjoaa tehokkaan mahdollisuuden liikkeen lisäämiseen. Nämä kohtaamiset kasvattajien kanssa muistuttavat siitä, miten tärkeää liikkuminen on lapsen kehitykselle. Pienillä ja laadukkailla teoilla voidaan saada aikaan suuria vaikutuksia, toteaa Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, PopLin lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Elina Leinonen, joka on ollut mukana työpajan kehittämistyössä.
Lapset nauttivat eri asioista
Lapset saivat erilaisten Jekku-jänö-pisteiden kautta kokea yhteistä tekemistä ja liikkumisen riemua leikkien ja tehtävien parissa. Erityisen innostavaksi pisteeksi osoittautui temppuradan rakentaminen. Pisteellä lapset saivat käyttää luovasti erilaisia liikuntavälineitä ja suunnitella yhdessä radan.
Vierailu ei ollut vain lasten juhlaa, sillä myös henkilöstö sai konkreettisia ideoita ja työkaluja liikunnan yhdistämisestä päiväkodin arkiulkoiluihin. Lasten pihaseikkailun jälkeen henkilöstön kanssa keskusteltiin ulkoilun kehittämisestä lepohetken aikaan.
–Lapset olivat haltioissaan Jekku-jänöstä. He lähtivät innolla mukaan liikkumaan, ja samalla opittiin tärkeitä taitoja kuten tasapainoa, rytmiä ja yhteistyötä, totesi työpajaan osallistunut Kuusamon kunnan varhaiskasvatuksen opettaja.
Liikunnan aluejärjestöt tukenasi
Liikunnan aluejärjestöt tarjoavat monipuolisia tukipalveluja lasten liikkeen lisäämiseen verkostojen, työpajojen ja koulutusten avulla. Myös aluejärjestöjen asiantuntijoiden suunnittelemat, maksuttomat Jekku-jänön materiaalit innostavat lapsia harjoittelemaan motorisia taitoja huomaamatta.
Kevään Jekku-jänön liikuntavälipalana on julkaistu Jekku-jänön pihakortit.
Ole rohkeasti yhteydessä oman alueesi asiantuntijaan ja sovi tukipalveluja omalle yksiköllesi. Kysy lisää myös Liikkuen ja leikkien pihalla – Oivalluksia pihapedagogiikkaan -työpajasta.
Teksti: Elina Leinonen, Minttu Koivumäki
