Torstai 

Jekku-jenkka

Jekku on kutsunut lapset perjantain juhliinsa, joissa tanssitaan Jekku-jenkkaa. Se on siis kiireesti opeteltava. Askeleet ovat yksinkertaiset, pääasia on että niin pienet kuin isotkin nauttivat musiikin tahtiin liikkumisesta.

Jekku-jänön tanssin voi opetella Liikunnan aluejärjestöjen YouTube-kanavalta löytyvän videon avulla.

Perjantain tanssiaisissa kaikki pukeutuvat jänöiksi. Askarrelkaa lapsille korvat paperista sekä töpöhännät. Tehkää aikuisille ketunkorvat.

Materiaalit torstaille

Seikkailuviikon torstainmateriaalit on koottu alla oleviin tiedostoihin. 

Materiaaleista löydät valmiit pohjat Jekkukorviin sekä Ketusnkorviin. Mukana on myös Jekku-jenkan ohjeet.

Ohjattu liikunta – onnistumisen elämyksiä

Lapsi haluaa onnistua ja oppia uutta. Ohjatut liikuntatuokiot esimerkiksi liikuntaseuroissa ja -kerhoissa ovat yksi erinomainen tapa päästä oppimaan uusia taitoja muiden lasten kanssa, turvallisten aikuisten innostavassa ohjauksessa. Ilmapiiri välittyy lapselle erityisesti hänen saamastaan palautteesta.

Lähde: Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016: 21.